Tervetuloa nuorten aikuisten iltaan
perjantaisin klo:19:00
Siion-seurakunta I Nordenskiöldinkatu 3, Helsinki

Ei enää päihteitä

Olen helsinkiläinen nuori nainen. Perheessämme on isä, äiti ja pikkuveljeni. Ainoat muistot alle 12 ikävuoden ovat aika lailla välähdyksenomaisia. Veljeni on ollut syntymästä saakka erityistarpeinen, joten vanhempieni huomio usein suuntautui häneen. Ala-asteella minua koulukiusattiin, joten kokemukseni yksinäisyydestä olivat sen ikäiselle lapselle kohtuuttoman suuret.

Hain yläasteelle kristilliseen kouluun, halusin paeta kiusaamista. Kipu tosin oli jo niin suuri, että pakeneminen ei auttanut. Ryhdyin itse kiusaajaksi, kiusasin oppilaitten lisäksi opettajia. Kuvioihin tuli tupakka ja alkoholi. Kiinnostuin myös seksuaalisesti naisista, suurimmaksi osaksi kiusallani, osin ongelmana suhde vanhempiini. Noin 16-vuotiaana raivo ja viha sisälläni muutti minut ihmisestä eläimeksi. Kuvioihin tuli pilvi. Tykkäsin punk-tyylistä, minulla oli irokeesi ja halusin pitää mahdollisimman rumia vaatteita ilmaistakseni sen, että tosiaan vihasin kaikkea elävää ja liikkuvaa. Olin se teini-ikäinen raivoisa kylähullu, joka joi lähes päivittäin peittääkseen vihansa ja pelkonsa. Raivo alkoi syödä minua elävältä enkä tullut enää sen kanssa toimeen. Välit vanhempiini ja perheeseeni kuolivat lähes kokonaan.

En nähnyt muuta vaihtoehtoa kun huumeet, olinhan etsinyt niitä jo pitkään. Huumeetkin osoittautuivat harhaiseksi pakokeinoksi, vaikka ne tappoivatkin tunnetilat tehokkaasti. Muutuin punkkarista haamuksi, joka ei piitannut juuri mistään. Arvot olivat mennyttä. Saatoin nauraa, mutta ilo ja elämä olivat kadonneet.

Sitten menin seurakunnan kokoukseen rukoiltavaksi. Olin käynyt muutamia kertoja seurakunnassa hätääntyneenä, mutta tässä kerrassa oli jotain erilaista. Huumemaailma pelotti sattuneista syistä. Annoin elämäni Jeesukselle, mutta en vapautunut aivan heti. Puoli vuotta myöhemmin menin katkaisuun ja Jeesus johdatti minut vertaistukiryhmiin, joista sain käytännön apua. Pikkuhiljaa päihteet jäivät.

Opettelin koko elämän uudelleen, kuinka käyttää puhelinta, kuinka hoitaa talousasiat ja kuinka tehdä ruokaa. Painoin tuohon aikaan noin 44 kiloa ja hiuksetkin irtoilivat reilulla kädellä. Oli pakko pysähtyä ja keskittyä selviämiseen, heittäydyin Jeesuksen käsiin, enkä enää yrittänyt itse taistella. Huumeet jäivät ja olen ollut täysin ilman päihteitä nyt yli kolme vuotta. Ihmisenä en ole kuitenkaan vielä täysin valmis, mutta olen suhteellisen järjissäni ja elän elämisen arvoista elämää. Palvelen seurakunnassa, käyn koulua ja välini perheeseeni ei voisi olla paremmat. Jeesus on korjannut minun sydämeni, en enää vihaa, vaan olen täynnä iloa!

Parasta uskonelämässäni on henkilökohtainen suhteeni Jeesukseen. Vaikka olenkin käynyt terapiassa, erilaisissa ryhmissä ja sielunhoidossa, sydäntäni on kuitenkin ehjännyt itse Jeesus näiden asioiden kautta. En alussa sitä ymmärtänyt, mutta nykyään puhun jo itse asioitani Jeesukselle ja käsittelen niitä Hänen kanssaan. Hän kuoli ristillä pelastaakseen minut, Hän voi tehdä saman myös sinulle!